keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Mekko



Sain jostain ajatuksen, että tahdon tehdä mekon huomisille (tai siis tänään oleville) synttäreille lahjaksi. Lasten päikkäriaikaan piirsin kaavat, leikkasin kankaat ja ompeluksetkin sain melkein valmiiksi. Illalla piti vain kiinnittää vetoketju ja ommella helma. Mutta sitten sain vision röyhelöhelmasta ja pitihän se toteuttaa.

Mekossa on vaaleanpunainen vuori ja röyhelöt jatkavat samaa linjaa. Päätin myös kokeilla kaksoisneulalla tikkaamista ekaa kertaa ja sehän oli ihan helppoa. Turhaan olen luullut hankalaksi. Vetoketjun ompelua olen myös pitänyt hankalana ja sitä se olikin. Ihan hyvältä tuo näyttää, mutta kun tuollaisen piiloketjun ei kuuluisi näkyä ensinkään.

Mekko on kooltaan 110 cm ja kovan muokkauksen kohteeksi joutunut kaava Suuri Käsityö -lehdestä nro 11-12/2003. Eläinkangas Ikeasta ja vaaleanpunainen lakanakangas mistä lie.

Mekko valmistui heti puolenyön jälkeen ja koska aamuun on vielä pitkä aika niin piti vielä tehdä kuosiin sopiva pussukka.



Pussukan vetoketju ei ihan nappiin mennyt sekään. Enemmän kuitenkin harmittaa saumuri, joka pussukkaa ommellessa sanoi "naks". Naksahduksen jälkeen alkoi tulla oikein nättiä lenkkiä. Ennen seuraavaa saumurointia menee varmaan useampi tunti langoittaessa ja säätäessä.

Pussukkaan ei kaavaa ollut.

Lahjan saajan tai hänen äitinsä mielipide ei jännitä ensinkään. Sitäkin enemmän odotan oman äitini (joka on tulossa samoille synttäreille) tuomiota. Äiti on aiemmalta ammatiltaan ompelija ja varmasti katsoo räpellyksiäni kriittisemmin kuin muut. Vaikkei mitään sanoisikaan.

2 kommenttia:

  1. Siis miten sa osaat tehda noin mahtavia? Taalla taas katselen kateudesta vihreana. Lahjan saaja tulee varmasti olemaan onnellinen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itsekin olen mekkoon oikein tyytyväinen ja tälleen onnistumisen jälkeen sitä ihmettelee, että miksei tule ommeltua enempää. Ehkä siksi, että omilla muksuilla on jo ihan riittämiin vaatteita.

    VastaaPoista